keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Awapuhi

Tein tänään jotain itselleni hyvin epätavallista ja kysyin kaupassa myyjältä apua!

Yleensä luikin hyllyjen välissä suomalaiseen tapaan auttavia kasvoja vältellen ja sanon aina että "mää vaan kattelen" vaikka olisikin joku tietty asia minkä etsimisessä tarvitsisin apua. En ole oikein koskaan tajunnut mistä se johtuu. Sanat vain lipsahtavat ulos ennenkuin aivot ymmärtävät muuttaa ne muotoon "kyllä, kiitos. etsin...". Nyt olen jo kahdesti puolen vuoden ajanjaksolla ylittänyt itseni. Ensimmäisellä kerralla ihana Body Shopin myyjä auttoi minua meikkivoiteen valinnassa ja kas! Kerrankin oikea sävy. Tadaa. 

Tänään kipaisin shampoo ostoksilla.

Sokoksella on meneillään Hiusten Hellimisviikot ja kaikki helliminenhän on aina hyvästä. Jonkun blogin sivupalkin uhrina suuntasin paikalle sillä tällä hetkellä varastoista löytyy silveriä (olen ruskeatukkainen!) ja sitten syväpuhdistava (hyvästi värjäystulos jatkuvalla käytöllä).


Olen tykännyt Paul Mitchelin tuotteista jo vuosia, joten merkki ei ole uusi. Pyysin myyjää neuvomaan hoitavan, mutta hiuksia latistamattoman tuotteen sillä elän toivossa että luonnonkiharani jaksaisi vielä paremmin kohota vähän vähemmillä tehohoidoilla. Myyjän mukaan Awapuhi sopii hyvin juuri karkealle ja hieman luonnonkiharalle hiukselle. Saman sarjan hiuksiin jätettävä hoitosuihke minulla jo olikin, aloitan siis testailun innolla!

Pullon takana lukee että sopii kaikille hiustyypeille ja sitten kerrotaan vielä että awapuhi on havajilaista inkivääriä. Melkoista.

Raportoin myöhemmin että kannattiko kysyä vai olisiko taas vaan pitänyt tehä ite.

Kysyttekö te ammattilaisen apua? 

P.s Ihan  sokkonahan en ole hiustuotteiden kanssa mennyt vuosiin vaan yleensä kaverikampaajani on minulle hyvin selväsanaisesti kertonut mitä käyttää :) Nyt on kuitenkin uusi luottokampaaja valikoitunut ja ainakaan vielä ei ole tullut sanomista tästä omin päin sooloilusta.

4 kommenttia:

  1. Kicksin myyjät varmaan inhoaa mua kun käyn siellä väh. kerran viikossa harrastamassa "mä vaan kattelen kiitos" (samalla kun ajattelen "kyllä kiitos, saisinko kaikki mukaan nyt heti?"). Myyjän neuvo kannattaa, oikeasti, varsinkin kosmetiikka asioissa. Yleensä pätevää jelppiä.
    Toivottavasti vietätte mukavia hetkiä Awapuhin kanssa, pistä kaulaan sellainen kukkaseppele tunnelman luomiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh. on kyllä totta että hyvä myyjä tekee ostokokemuksesta vielä kaksi kertaa kivemman :)

      Poista
  2. hah. ite nappasin täältä tänään mitcellin vastavaa hihasta ja kysyin lakasta ja lämpösuojasta. omalla tuurilla kun ei löytynyt juuri niitä, joita lähdin hakemaan. mutta uskokaa pois se, että joku tarvitsee/haluaa vähän neuvoja piristää asiakaspalvelussa päivää aika tavalla. t. alalla oleva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta tuokin! miksi se aina unohtuu, vaikka itsekin tekee asiakaspalvelua työkseen...

      Poista