keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Siskokset kuin ilvekset, osa 1

"Kirjottakaa toistenne tavoista, jotka jollain tavalla ärsyttävät, naurattavat tai herättävät muita tunteita itsessänne". Näin kuului toive ja mehän kirjoitetaan.

Pohdittiin tätä aika pitkään Siskon kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että me ollaan kyllä aika samanlaisia. Ja sitten toisaalta ihan hirveän erilaisia. Meitähän on sitten kolmaskin sisko... joka on myöskin oma lukunsa :) Jaetaan tämä nyt kahteen osaan, osassa 1 minä kirjoitan Siskosta ja osassa 2 sitten toisin päin. Juttu laajeni ehkä vähän meidän eroavaisuuksiin yleensäkin... mutta omalla maalla saa rönsyillä niin paljon kuin lystää. Mutta tässäpä näitä:

Sisko puhuu unissaan. Siis ihan sillain että hänen kanssaan voi keskustella. Pienenä äiti kuulemma aina välillä kuuli kun huusin iltamyöhään yhtä äkkiä sängystä peiton alta: "...sisko! OLE HILJAA!"

Sisko jaksaa arkiaamullakin vaahdottaa maidon kahviin, mikä on minun mielestäni ihan käsittämättämän sankarillista. Mutta hän juokin maitoa kahvilla.



Siskon vaatepinot ovat todella säännöllisen kokoisia. Hänen mielestään lähes kaikissa (98 %) halpisketjujen farkuissa kiertää saumat. Saumojen kiertämisestä ei voi puhua liikaa. Olen itse aika tarkka materiaaleista, mutta Sisko on kyllä ihan eri tasolla leikkausten tms. suhteen.

Sisko on myös melkoinen nukkahaukka. Nukanpoistaja onkin hyvin tärkeä kaveri. Samoin teippiharja.

Sisko myös silittää!!!

Ym. seikoista johtuen siskoni näyttää aina hemmetin hyvältä.

Sisko on tosi järjestelmällinen ja tekee paljon listoja. Jos en joskus ole osannut ratkaista esim. jotain ihmmissuhdeongelmaa, niin lista on tullut apuun.

Sisko ei juurikaan lue ja hermostuu ihan tosissaan minulle jos luen kun ollaan samassa paikassa. "Ihan tyhmää kun sä aina vaan luet".

Meillä on keskenämme vain muutaman vuoden ikäero ja olemme aina asuneet samassa huoneessa. En usko, että kovinkaan monen muun kanssa yrittäisin elää 20 neliön asunnossa edes viikkoa putkeen.

Rakas on hän.

8 kommenttia:

  1. Mua naurattaa. Nukkahaukka. Oivoivoivoi, ihania olette!

    VastaaPoista
  2. Olisi hauskaa jos ottaisitte sen kolmannenkin siskon mukaan tähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveenne on kuultu, tiedustelemme asianomaisen halukkuutta.

      Poista
  3. :) Tämäpä oli hauska! Ihania pohdintoja.

    VastaaPoista
  4. Siskot on kyllä maailman paras asia!!

    VastaaPoista