sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannustaikoja

Juhannus on kulunut hyvin leppoisasti. Perjantaina illallistin ystävän kanssa ja eilen kävin toisen kanssa kävelemässä. Saattaisi kuulostaa tylsältä jonkun mielestä, mutta olen ihan tyytyväinen. Olen nukkunut kellon ympäri (vihdoin!) ja vähän yrittänyt keskittyä itseni huoltamiseen.




Ostin neilikat kun palasin reissusta ja ne ovat yllättäen kestäneet jo viikon ihan moittettomina. Olen siivonnut asunnon, tehnyt kasvoille kuorinnan ja naamion ja muistanut jopa hoitaa jalat kuntoon. Mikä siinäkin on, ettei noita varvasraukkojaan muka muista koskaan helliä. Niiden päällähän sitä kuitenkin kokonaan on.

Kuvassa omia lemppareita: Dependin kynsinauhaöljy, Body Shopin piparminttukuorinta + voide jaloille, L'Atélier des Délices Sensi-sarja kuorinta ja Youth + kasvonaamio. 

Yleensä muuten ei tule kiinnyttyä nettikauppoihin, mutta lukekaapa tämä Jolien yksivuotiskertomus. En tiedä onko syy missä, mutta vähän meinasi tulla tippa silmäkulmaan. Ihania naisia. Tässähän ihan apinakin inspiroituu.

Ja ennenkuin joku alkaa ihmetellä: blogilla ei tällä hetkellä ole minkäänlaisia kaupallisia yhteistyökumppaneita. Kaikki mitä linkitän, linkitän ihan siksi että olen kokenut sen asian jollain lailla sympaattiseksi tai muuten lähestymisen arvoiseksi. Jos tilanne muuttuu, niin ilmoitan.

2 kommenttia:

  1. Ihania kukkia! :) itsekin voisin koittaa muistaa useammin pitää huolen näistä kompurajaloistani... vaikka ne välillä vähän matkalla horjuvat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa aina välillä huomioida... Yllättävästi ne kompuratkin pehmenevät kun käyttää hieman aikaa :)

      Poista