tiistai 23. heinäkuuta 2013

Pikkuneidin paketissa

Viikonloppuna sain antaa monia ja taas monia paketteja. Koska tykkään lahjoista paljon, niin usein kuvailen niitä tännekin. Ehkä sitten sillä hetkellä, kun aivot lyövät tyhjää, voi katsella täältä vinkkiä joihinkin tilanteisiin. Minä itse tai te muut.

Ystävilläni on aivan hurmaava pikkuinen koululainen, josta kasvaessaan on muodostunut todellinen pikkuneiti. En päässyt keväällä neitokaisen juhliin, joten vein hieman myöhästyneen paketin hänelle viime viiikonloppuna.



Paketti oli pienen budjetin lahja, mutta mielestäni kiva sellainen (ainoastaan tuon laatikoston sulkijamekanismi antoi periksi samantien, onneksi sulkeutuu ilmankin, pirutämänkinlaadunperiköön). Pikkuneiti tykkää koruista ja oli juuri sopivasti saanut myös itse hankkia itselleen myös muutaman muun kesäkorun, niitä sitten maalailtiin tuohon laatikostoon.


Mielestäni lapsilla saa olla värejä ja korujen pitää olla hauskoja, ei liian aikuismaisia. Muutaman tuollaisen kirjavan rannekorun lisäksi piilotin laatikostoon kullanvärisen sydänriipuksen. Luulen, että lahjan saaja tykkäsi paketistaan.

Perheen isä huokailee aina, kun ilmaannun tyttöjen luo tuliaisineni :) Mutta eipä ne mihet näistä mitään ymmärräkään <3 Tytöt saivat myös palloja, saippuakuplia ja katuliidut pihaleikkeihin, jospa se isä pääsee niihin osalliseksi sitten.

EN: Little something that I got for my friend's daughter for her birthday. Really liked these fun colored bracelets.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti