sunnuntai 27. lokakuuta 2013

On otettava käyttöön järeämmät aseet

Vaikka uusi meikkipohja tuntuu kasvoilla todella hyvältä, ei naama vielä oikein ilman meikkiä ole kelpoinen. Itselleni.

Pikkusin sisko on suorastaan jankuttanut kookosöljyn puolesta, joten tänään kuuliaisena hipsin Ruohonjuureen ostoksille. Ruohonjuuri Hämeenkadulla on muuten tosi tosi kiva myymälä. Olen käynyt siellä joskus aiemminkin haahuilemassa uuden liikkeen ilmestymisen jälkeen, mutta ole jostain syystä ajatellut että siellä on kauhean kallista. No ei ollut. Toki jotkut tuotteet ovat hintavia alun lähtienkin, mutta esimerkiksi Clipperin tee on halvempaa kuin vaikka Sokoksella... niin että suosittelen piipahtamaan. Ostokseni maksoivat yhteensä n. 11€, jos tämä nyt toimii, niin pidän erittäin hyvänä sijoituksena. Jos ei toimi, niin tee oli hyvän makuista ja kookosöljynkin voi käyttää vaikka mysliin.



Mukaan tarttui kookosöljyn lisäksi siis Dr Stuartin ihoa puhdistava tee. Ihan noin heräteostoksena, paketti oli kiva näköinen. 

Paketin kyljessä on kuva harmaantuneesta vanhemmasta herrasmiehestä, joka käyskentelee kukkapellon keskellä. Googlasin asiaa kotiin tultuani hieman. Herra Malcolm Stuart, "the father of modern herbalism" (ainakin heidän omien nettisivujensa mukaan),  vaikuttaa aika lupaavalta. Keskustelupalstojen mukaan "one can feel the difference after just ONE day". Ahaa.

Odotukset ompi korkealla, we'll see how this goes.

En: New ways to fight against the problems with my skin. I have pretty high expectations for this tea after doing some research in google, haha...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti