tiistai 19. marraskuuta 2013

Mikä lämmittää jos kukaan ei lämmitä: eli kanakeittoa kookoksella kiitos

Haa, tiesin että arkistoissa on jotakin kuvia, joita ei ole julkaista ja joissa näkyy muutakin kuin mustaa pikselimössöä! Tämä kuvan löytäminen oli hyvä juttu, sillä olin muutenkin ajatellut tehdä tällä viikolle keittoa.

Keitto on minusta hyvä ja ravitseva ruoka.

Nyt talvikaudella syön keittoa melkein joka päivä, kun salaattiainekset on vähän niin ja näin.



Lempikeittoni on tällä hetkellä sellaista, johon tulee kookosmaitoa ja punaista curryä. Teen joskus kanalla ja joskus ilman. Tarvitset vaikkapa:

yhden ison sipulin tai kaksi pientä
valkosipulin kynsi tai pari
paprikaa
porkkanaa
perunaa
kukkakaalia
taikka muita valitsemiasi vihanneksia
maustamatonta broileria suikaleina
1 tölkki kookosmaitoa
1 tl tai enemmän, maun mukaan, punaista currytahnaa

Tee näin:

Kuulosta sipulit pannulla, lisää halutessasi broileri joukkkoon. (Minulla on niin pieniä kattiloita, etten saa lihaa paistettua niissä, mutta toki voit heittää sipulit ja broilerit myös kattilan pohjalle ja kasata lopun keiton siihen päälle.) Paista liha kypsäksi muttei kuivaksi ja ota pannu pois liedeltä.

Vihanneksiakin voi hieman kuulotella kattilassa. Lisää sitten vettä niin, että että ne peittyvät. Keitä kunnes kypsää. Mukaan voi lisätä myös kana- tai kasvisliemikuution. Kun vihanneksi ovat kypsiä, lisää sipulit ja broilerit keitokseen. Vettä voi kaataa hieman pois, jos nesteen määrä vaikuttaa liioitellullta. Kaada sekaan tölkki kookosmaitoa ja lisää currytahna hyvin sekoittaen. Maista, mitä olet tekemässä.

Kesäversiossa käytin tähän myös tuoreita herneitä ja päälle tuoretta korianteria. Kesäkeitto with a twist! 

Olin jotenkin ihan varma, että olen kirjoittanut tästä jo... mutta en löydä reseptiä arkistoista. Ehkä vain suunnittelin tämän silloin kesäkuussa hyvin. Mikä on teidän lempitalviruokaanne?

EN: November and chicken soup go well together.

2 kommenttia: