tiistai 9. syyskuuta 2014

Keittiössä kera Polkajamin

Viihdyn hyvin keittiössä ja tykkään tehdä ruokaa.

Tämän hetkinen kotini ei aivan taivu kaikkeen mihin toivoisin, keittiökopperoni on toimiva vain hyvällä tahdolla ja uunini tuottaa hyvien tulosten sijaan lähinnä huvittavia ja vähän traagisia lopputuloksia. Yritän kumminkin parhaani ja teen pääasiassa aina ruuan itse. Leipominen on myös yksi lempijuttujani, mutta sitä tulee yksinään tehtyä todella harvoin. Pitäisi useammin kutsua kavereita syömään.

En voi tänne pikkukotiini saada isoa ruokapöytää tai toimivaa tasoa leipomista varten, joten olen yrittänyt tuoda piristystä pikkujutuilla. 

Minulla on kiva kahvipannu ja monta monituista keittiöpyyhettä, esimerkiksi.



Pyyhkeiden kuuluu olla ryppyisiä, se kertoo että niitä on pesty ja käytetty. Suhtaudun epäilevästi niihin ihmisiin, joiden keittiössä leipäilee täydellisen silitetty keittiöpyyhe. Uudempia käytän leivontaliinoina ja vanhemmat palvelevat käsipyyhkeinä. Kiertokulku uudesta vanhaksi on  hieman epämääräinen ja perustuu pitkälle fiiliksiin.

Olen saanut kaikki nämä Polkajamin pyyhkeet lahjaksi (jokaisen eri tyypiltä, joten on ollut sama ajatuksenjuoksu ystävilläni <3), suosikkini on ehkäpä tuo keltainen Samovaari. En yleensä tykkää retrosta tai kirkkaista väreistä niin kovin, mutta kieltämättä tuonne keltaiseen keittiööni nämä jotenkin sopivat. Värikkäät kipot ja kupit. Sekalainen soppa.



Polkajamilla on kivoja ja hempeitäkin vaihtoehtoja, tykkään niistä myös kovin. Ehkä syksyn aikana voisin kartuttaa varastoja jollakin uudella tulokkaalla. Sitten olisi syy tehdä pullataikina kohoamaan uuden liinan alle ja laittaa maailmalle viestiä että tuletteko kohta syömään.

Keittiöpyyhe on mielestäni kiva lahjaidea, uuteen kotiin ja muutenkin. Tulee käyttöön, mutta harvemmin sitä itse tajuaa näihin panostaa. Polkajamin juttuja voi ostaa heidän omasta nettikaupastaan, mutta Tampereelta näitä saa muistaakseni myös Taitoshopista. Siellä on muitakin kivoja vaihtoehtoja, täytyisikin piipahtaa. 

EN: Tea towels from Finnish brand Polkajam.

2 kommenttia:

  1. Polkajam piristää varmasti kivasti pientä keittiötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä olla vähän väriä. Itse voi sit vastapainoksi pukeutua aina mustaan.

      Poista