keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Minne mennä Tampereella: Supermukava

Vaihteeksi vinkkiä Tampereen suunnalta. 

Pidän täällä nykyisessä kotikaupungissani hirmuisesti siitä, että täällä on verrattaen aika monta pientä kivaa putiikkia. Kivijalkakaupoissa on ihan oma tunnelmansa ja niissä on mukava piipahtaa varsinkin silloin, kun on aikaa haahuilla kahvikupin ja tyhjän kalenterin kera pitkin kaupunkia. Moni näistä pikkuputiikeista on muodostunut sellaiseksi, joissa tulee käytyä säännöllisesti katsastamassa uudet tulokkaat ja ihan vain inspiroitumassa nätistä ympäristöstä. Yksi niistä on Supermukava.

Liike löytyy ihan keskustasta, oikeastaan Koskikeskusta vastapäätä, Otavalankadulta. Rakennukseen on juuri tehty julkisivuremontti ja voi että miten kaunis punainen talo sieltä paljastuikaan. Eikä itse kauppa jää jälkeen ollenkaan.


Täältä löytää kaikki kivimmat suomalaisten suunnittelijoiden merkit. Vaatteita löytyy suosikkini MUKA VA:n lisäksi myös esimerkiksi vainio.seitsoselta ja Dead Birds & Lionheartilta. Asustepuoli on kattava, laukkuja, kenkiä, koruja, pantoja ja huiveja riittää. Myös muutamia vintage-koruja löytyy, vaikka aiemmin samassa tilassa palvellut Vintage Garden periaatteessa pitääkin taukoa. Suosittelen tätä paikkaa ehdottomasti myös lahjojen etsintään. Kävimme siskon kanssa muutamia viikkoja sitten ja löysimme pipon yhden rakkaan korvia lämmittämään.



Voisin sinänsä kirjoittaa valikoimasta vaikka kuinka paljon, mutta tärkein tulee tässä:

Supermukavassa on hyvä palvelu. Sinne on mukava mennä. 

Minusta hyvä asiakaspalvelu on hyvin tärkeää ja olen niitä vastarannankiiskiä, jotka uskovat sen korostuvan jatkossa vaikka maailma jatkaakin automatisoitumistaan. Pidän siitä, että minulle osataan kertoa tuotteen alkuperästä, valmistuksesta tai materiaalista jos siitä kysyn jotakin. Ja pidän yhtä lailla myös siitä, että täällä tuntee olonsa tervetulleeksi vaikka vain haahuilisikin.


Piipahtakaa, kun kulmilla olette! Samalta suunnalta löytyy myös muita hyviä juttuja, kuten sisustuspuolen suosikkini Design Boulevard sekä aina hyvä ratkaisu Gastropub Nordic.

EN: One of my favorite boutiques in Tampere; Supermukava, Otavalankatu 3. 

2 kommenttia:

  1. minä tykkään! :) näissä pikkuputiikeissa on niin paljon ihailtavaa ja löydettävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, pelkästä ihastelustakin saa inspiraatiota :)

      Poista