maanantai 27. lokakuuta 2014

Pieniä valopilkkuja Portugalista

Ostin lennot Lissaboniin viikonloppuna.

Onneksi minulla oli seuraa, jotka huusivat taustalla jahkaillessani että ANNA MENNÄ. Olen vähän sellainen että joskus pitää potkia perseelle.

En tiedä maasta oikeastaan juuri mitään. Matkustan Lissabonista vielä edelleen pohjoiseen, matkasta tulee pitkä ja toivottavasti jännittävä seikkailu. Jollain tapaa tuntuu että tämä on tärkeää vaikka kyse onkin loppuin viimein vain muutamista päivistä.



Useampi minulle tärkeä tyyppi on seikkaillut tuolla suunnalla viime aikoina. Kuka etsi itseään, kuka opiskelee, kuka kompastui rakkauteen. Kaikenlaista sitä maailmassa kulkaa tapahtuukin. Vanhempani olivat myös Portugalissa hetki sitten ja sain heiltä tuliaisiksi maailman suloisimmat pikkuiset koristevalot kotiini.


Pidän siitä että asioita tehdään tunteella. Kuuntelin äidin puhelimesta fado-laulajia ja ajattelin että Portugalissa varmaan tehdään. Olivat paketoineet myös noita valoja kuulemma aika kauan. Jokainen neliö kun piti asetella oikelle paikalleen. Siinä ne olivat edelleen, jos eivät nyt ihan täydellisessä rivissä, niin ainakin moitteettomassa kunnossa kun ne sain. Takana monia monia kilometrejä ja suojana salkun lisäksi vain yksi ryppyinen paperikassi. Mutta kun tekee huolella, se kantaa ilmeisen pitkälle.

Nyt menen etsimään patterit että saan nuo paikoilleen. 

Sitten tuijottelenkin kaiketi pieniä valopilkkuja toiveikkaana joulukuuhun asti. Jospa siihen mennessä löytyy jo isompiakin valopilkkuja.



Oletteko käyneet Portugalissa, kertokaahan? Pidittekö siitä?

EN: My new pretty little lights from Lisbon, Portugal. I'm going there on December, any tips?

2 kommenttia:

  1. Hurraa, kohti uusia seikkailuja! Matkailu on aina mukavaa ja Portugalissa varmasti riittää fiilisteltävää. Mukaan kamera ja kevyet matkatavarat, mahtuu sitten pakata muistot mukaan kotia päin tullessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninpä! Polaroidi matkaan mukaan.
      Sain myös sittenkin matkaseuraa.... joskus asiat vaan järjestyvät kuin itsestään.

      Poista