Blogista

Apinan päiväkirja on paikka, jossa ollaan ihan muina apinoina miloin minkäkin asian äärellä. 

Kun aloitin kirjoittamisen vuonna 2010, en ajatellut jatkavani kovin pitkään. Vain kunnes pääsisin taas kirjoittamisen alkuun ja voisin palata oikean päiväkirjan äärelle. Toisin kävi. Pieni blogini on nykyään hyvin tärkeä ja sen parissa on tullut opittua yhtä sun toista. 

Kirjoittelen aika lailla siitä, mitä milloinkin on osunut nenän eteen. Pidän kaikesta sympaattisesta ja pyrin jakamaan hyviä asioita eteenpäin. Välillä mennään kepeämmin, välillä jokin ajatus painaa enemmän. Aina kaikki ei tietenkään (ainakaan omassa elämässäni) ole ihanaa ja joskus niinkin on hyvä. Pääasiassa täällä haluan kuitenkin pitää yllä hyvää mieltä.

Asun Tampereella, mutta kotini tuntuu silti jakautuneen tämän kaupungin ja entisen kotini Jyväskylän välille. Toisinaan blogissa saattaa vilahtaa vierailevana kirjoittajana siskoni, näitä löytyy onnekseni kaksin kappalein.

Kiva, että olet löytänyt tänne. Olen tosi iloinen, jos jaksat jättää siitä vielä merkin kommentin muodossa, niin tiedän sinun käväisseen.




Monkey's Diary is a project that I didn't expect to last this long. I started 2010 just thinking that this might help me to get rid of my writers block. Well, three years after this little blog is still very important to me.

I live in Tampere, but I guess my home is where my heart is. That sounds simple, but it really isn't. 

I write about things that I saw, I felt or that came to my way. This blog does not have any commercial purpose. 

Thanks for visiting! If you have time, leave a comment so that I know that you were here.